torstai 20. syyskuuta 2018

Hiki, ähky ja loikka


Opin eilen uuden sanan: digihiki. Digiähkyn toki tunsin jo entuudestaan, kuten varmaan useimmat muutkin, sanana ainakin, ehkä kokemuksenakin. Aloin miettiä, onko digihiki vain ähkyn oire, vai jotain muuta(kin). Varmasti digiähky voi aiheuttaa hikoilua, ja ehkä näitä sanoja on käytetty toistensa synonyymeinakin. Joskus voi silti olla niinkin, että digiähky syntyy siitä, kun hiki päässä digitellään menemään vailla tietoa määränpäästä. Eipä siinä mitään. Osanamme on mennä kohti tulevaa vailla varmuutta tulevasta. Mutta onko pakko edetä hiki päässä? Digiloikkahan antaa ymmärtää ihan muuta, eikö vain? Vain kevyt pitkä hyppy, kertaponnistus. Kerralla yli.

Vai pitäisikö ajatella pikemminkin kolmiloikkaa? Ensin tehokas vauhdinotto, ja sitten kolme loikkaa: kinkka, loikka, hyppy. Ja kaikki tämä tietysti toistetaan monta kertaa, ainakin kuuden kierroksen verran, kuten kunnon kisoissa ainakin. Kyllä sellaisessa hiki tuleekin!

Tai ehkäpä digiloikkimiseen sotkeutuneen pitää hallituksen unelmista riippumatta vain hyväksyä, että tällaista tämä nyt on: epätahtista koikkelehtimista. Etäisyyden päästä kaiken koikkelehtimisen voi ehkä tulkita loikaksi, jos olemme onnistuneet koikkelehtimaan suunnilleen samaan suuntaan.

Taija Udd


1 kommentti:

  1. Hi everyone I'm Mrs. ALEKSI TAISIYA, My husband divorced me 2 years ago to live with another woman and i have tried have him back but i could not, so i try to do many things to get him back and he refuse to come back. One faithful Friday morning, I visit a forum for tips on how to get your Ex back and there i saw a lady testifying on how Dr.AKHERE helped her to get her husband back after he was tie down with a spell by another woman. Although I never believed in spiritual work I reluctantly tried him because I was desperate and i contact him and explain my problems to him, to my greatest surprise Dr.AKHERE helped me to bring back my husband after 5days and now my relationship is more perfect just as he promised. Getting your ex back permanently does not only bring back someone you love but it will also reunite your lovers feelings. My husband now treats me like a Queen and always says he loves me all the time. If you are passing through difficulties in your relationship, Doctor AKHERE can help solve marital problems, restore broken relationships and some other things. I can assure he's highly potent and reliable. Email him for urgent help [AKHERETEMPLE@gmail.com ] or +2349057261346 .

    VastaaPoista