DIGIJOUJOU-HANKE

Jos metsään haluat mennä nyt – tarina monimuoto-opetuskokeilusta

DigiJouJoun ensimmäisen syksyn aikana hankkeen opettajia kehotettiin kokeilemaan jotakin itselle uutta verkko-opetusmuotoa ja siten alkamaan laajentaa digitaalista osaamistaan. Kehotuksesta innostuneena päätin muokata yhtä vanhaa kurssiani – suomen kielen valmennuskurssia (2 op, taso A2–B1) – aiempaa paremmin opiskelijoiden henkilökohtaiset tavoitteet ja tarpeet huomioivaksi, runsaasti verkkomateriaalia sisältäväksi ja aktiiviset etäjaksot mahdollistavaksi kurssiksi. Kurssi on tarkoitettu niille ruotsinkielisille opiskelijoille, jotka tarvitsevat tukea ennen tutkintoon kuuluvaa suomen kielen opintojaksoa. Syksyllä 2017 sille osallistui 14 lähtötasoltaan ja tarpeiltaan hyvin erilaista opiskelijaa. 

Ideanani oli kehittää työpajatyyppinen kurssi, jonka kuluessa kukin tekisi omien tavoitteidensa pohjalta valitsemiaan tehtäviä itsenäisesti omaan tahtiinsa ja osittain tavoitteiden mukaisissa pienryhmissä. Jokainen opiskelija valitsi siis kaksi keskeisintä tavoitealuetta (kielioppi, kirjoittaminen, lukeminen ja sanasto, puhuminen ja keskustelu), jota halusi kurssin aikana kehittää ja johon olin laatinut tehtäväpaketit. Kurssin kulusta ja tehtävien suorittamisesta raportoitiin lokikirjaan ja suoraan opettajalle läpi kurssin. Tehtävien määrä oli opiskelijan vapaasti valittavissa, kunhan lokikirjaan kertyisi opiskelutunteja. Ohessa on esimerkki yhdestä tavoitealueesta ja sen tehtävästä:

Aivan kylmiltäni en työhön ryhtynyt: olin jo aiemmin kehittänyt joitain verkko- ja monimuotokursseja. Lisäksi perehdyin syksyn aikana yhä syvemmin muun muassa yksilöllisen oppimisen opetusmalliin ja tutustuin erilaisten digisovellusten mahdollisuuksiin opetuskäytössä. Oikealla tiellä siis oltiin mutta metsään päädyttiin. Miten ihmeessä?

…sä takuulla yllätyt

Olin tehnyt tietoisen päätökseen siitä, että opiskelijat itse määrittävät omat tavoitteensa enkä opettajana tee sitä heidän puolestaan. Ensimmäisellä kerralla ryhmissä ja itsenäisesti tehtyyn itsearviointiin olisi kuitenkin pitänyt käyttää enemmän aikaa ja sitä olisi pitänyt ohjata tarkemmin, jotta opiskelijat olisivat osanneet asettaa konkreettisempia tavoitteita ja sen myötä työskennellä niiden saavuttamiseksi. Samaten varasin liian vähän aikaa ryhmäyttämiseen ja siihen, että tavoiteryhmät olisivat henkilökohtaisten tavoitteidensa lisäksi voineet laatia yhteisiä ryhmäkohtaisia tavoitteita ja hioutua yhteen myös siten.

Lisäksi olin ajatellut, että lähitapaamisissa toimittaisiin osittain omissa tavoiteryhmissä, osittain itsenäisesti ja osittain sekaryhmissäkin: esimerkiksi niin, että keskusteluryhmä olisi tehnyt tehtäväpaketissa olleita keskusteluharjoituksia, kielioppiryhmä olisi käynyt yhdessä ja opettajan kanssa läpi itse hankaliksi kokemiaan kohtia, kirjoitusryhmäläiset olisivat saaneet vertais- ja opettajapalautetta teksteistään ja sanasto- ja lukuryhmä olisi työstänyt vaikkapa tietovisoja Kahootiin. Jouduin kuitenkin yllättymään ryhmätyöskentelypalapelin vaikeustasosta: Jokainen opiskelija kuului kahteen eri tavoiteryhmään. Sama opiskelija ei siis tietenkään voinut samanaikaisesti työskennellä kahdessa eri ryhmässä eivätkä samat opiskelijat myöskään kuuluneet kahteen samaan ryhmään. Melkoinen metsäretki siis! 

…näät sammalet myllätyt

Lähes jokaisella tapaamiskerralla pidin pienen ohjaus- ja palautetuokion kunkin opiskelijan kanssa erikseen, jotta pääsin paitsi seuraamaan hänen edistymistään ja tehtävien sujumista myös saamaan palautetta kurssin kulusta ja auttamaan eri sovellusten käytössä. Huomasin hyvin nopeasti, että opiskelijat valitsivat laajahkosta tehtäväpaketista pääasiassa perinteisiä tehtäviä ja vain muutama kiinnostui esimerkiksi tietovisan tai sanastojen laatimisesta Kahootia tai Quizletiä hyödyntäen. Yksikään ryhmä ei myöskään ryhtynyt tuottamaan tekstiä yhdessä wikiin saati koostamaan muistiinpanoja mindmap-työkalu Cogglen avulla. Palautteissaan opiskelijat toivoivatkin enemmän täysin itsenäisiä tehtäviä ja vähemmän esimerkiksi ryhmässä kanssa yhdessä tuotettavia tekstejä. Lisäksi monessa palautteessa toivottiin vähemmän vapautta ja enemmän rajoja.

 

On päivä teddykarhujen villin retken 

Mitä sitten opin metsäretkestäni? Laatiessani kurssitehtäviä halusin sisällyttää niihin mahdollisimman paljon digitaalisia elementtejä ja eri sovellusten käyttöä.  Halusin myös – ehkä jääräpäisestikin – sisällyttää tehtäviin paljon vuorovaikutteisuutta, jotta opiskelija ei olisi puurtanut yksin vaan ryhmänsä kanssa. Koska kyse kuitenkin oli monimuotokurssista, jossa lähitapaamisia oli useita, verkossa tapahtuvan interaktion olisi voinut jättää vähemmälle.

Digitaalisten elementtien sisällyttämisen osaksi kurssia pitää siis olla tarkoin mietittyä, perusteltua ja pedagoginen valinta. Ne eivät saa olla itseisarvo, mikä yleisesti tiedetään mutta minkä kunnolla huomaa vasta virheen jo tapahduttua. Verkko-opiskelussa ja monimuotokurssien rakentamisessa tai niillä opettamisessa ei ole nimittäin kysymys erillisestä ”digipedagogiikasta” vaan puhtaasti pedagogiikasta: digitaalisuus ainoastaan luo lisää mahdollisuuksia itsenäiseen ja itse valittuun aikaan työskentelyyn sekä erilaisten sovellusten tavallista monipuolisempaan hyödyntämiseen. 

Teddykarhujen huviretki 2.0 näyttääkin hiukan erilaiselta kuin edeltäjänsä: Aion jatkossakin pitää edelleen kiinni eriyttämisestä ja omien tavoitteiden määrittämisestä, mutta ohjaan prosessia tarkemmin ja varaan oikeuden ohjata myös toisaalle. Vastaisuudessa eri ryhmät työskentelevät lähitapaamisissa eri aikaan, jotta kukin tavoiteryhmä nivoutuu paremmin yhteen alusta alkaen ja voi aiempaa määrätietoisemmin työskennellä myös yhteisten tavoitteidensa saavuttamiseksi. Itsenäisiä tehtäviä on etäkertoja varten oltava enemmän, mutta pääosa vuorovaikutteisuutta vaativista tehtävistä tehdään lähitapaamisissa. Ihminen on – aivan kuten teddykarhukin – laumaeläin.    

Hanna Vänskä

yliopisto-opettaja

suomi toisena kotimaisena kielenä

Helsingin yliopiston Kielikeskus