perjantai 16. maaliskuuta 2018

Ruotsin ohjauskysely Aallossa, Haaga-Heliassa ja Laureassa



DIGIJOUJOU OHJAUSKYSELY 3/2018



Ryhmämme päätti tehdä kyselyn koskien ruotsin kurssien ohjeistusta ja palautteen antoa  korkeakouluissamme. Toteutimme kyselyn helmi-maaliskuun vaihteesa 2018 Google Formsin avulla ja se oli meille ensimmäinen kerta, kun käytimme kyseistä kyselytyökalua. Kysely lähetettiin lukuvuonna 2017 - 2018 ruotsin kursseille osallistuneille. Yhteensä vastauksia tuli 181 ja ne jakautuivat niin, että Aalto-yliopistosta tuli 43 % vastauksista, Laurea-ammattikorkeakoulusta 35 % vastauksista ja 22 % Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta. Vastausten määrää voidaan pitää hyvänä, mutta ne jakautuivat vähän epätasaisesti eri korkeakoulujen kesken, koska esim. Haaga-Heliassa kysely tehtiin Porvoon kampuksella yhden opettajan kursseilla, Laureassa vain Tikkkurilan kampuksella ja Aalto-yliopistossa se lähetettiin suuremmalle määrälle opiskelijoita.



Kysyimme myös opiskelijoiden koulutusalaa ja pääainetta ja saimme todella ison määrän erilaisia vastauksia, sillä opiskelijat ilmoittivat ne kukin omalla tavallaan. Ohjelma tulkitsi eri pääaineiksi esimerkiksi saman sanan, jos toinen niistä oli kirjoitettu isolla ja alkukirjaimella ja toinen pienellä. Tämä kysymyksenasettelu ja vastaustapa ei ollut oikein onnistunut ja se olisi kannattanut toteuttaa jollain toisella tavalla ja opimme tästä tulevaisuutta varten.

Kolmas kysymyksemme käsitteli opintokokonaisuuksien tehtävänantoja ja niiden selkeyttä. Suurin osa vastaajista (53 %) oli sitä mieltä, että tehtävänannot olivat selkeitä, 32 % prosenttia oli sitä mieltä, että ne olivat kohtuullisia. Yhteensä 85 % piti tehtävänantoja vähintäänkin kohtuullisina ja se on varsin hyvä tulos. 14 % oli kuitenkin sitä mieltä, että tehtävänannot olivat sekavia ja siksi se onkin asia, johon opettajien on hyvä kiinnittää huomiota. 




Seuraavaksi kysyimme tehtävänantojen kielivalintaa. Suurin osa vastaajista (63 %) haluaa tehtävänannot molemmilla kielillä. 21,5 % pelkästään ruotsiksi ja 15,5 % pelkästään suomeksi. Yllättävää on ehkä se, että 78,5 % vastaajista haluaa ohjeet suomeksi joko pelkästään tai ruotsin rinnalla. Tämä kertoo varmaankin opiskelijoiden heikentyneestä kielitaidosta ja mahdollisesti myös siitä, että he haluavat käyttää tehtävänannon kääntämisen sijaan aikaa itse tehtävän tekemiseen.


Kysyimme myös, että miten opiskelijat haluavat saada tehtäväpalautteen. Suurin osa vastaajista (62 %) haluaa saada tehtäväpalautteen kirjallisesti kommentoituna, 29 % numeerisesti asteikolla 1 - 5 ja vain alle 10 % ilmoitti haluavansa palautteen kasvotusten kommentoituna tai video- tai äänipalautteena. Tässä suhteessa opiskelijat ovat aika perinteisten palautteenantotapojen kannalla.


Kysyimme opiskelijoilta palautteen kielitoivetta, ja yllättäen vain 14,4% halusi palautetta ruotsin kielellä. Suurin osa, 44,8% halusi palautetta vain suomeksi, ja loput 40,9% molemmilla kielillä. Suomen kieltä palautteessa siis toivotaan erittäin runsaasti.


Ohjauskeskustelut toivottiin pidettävän ensisijaisesti kasvokkain, yli 60% vastaajista oli tätä mieltä. Verkossa ohjausta halusi vain 16%, sähköpostitse vajaa 30%. Henkilökohtaista ohjausta toivoi 39 %, pareittain 13 % ja pienryhmäohjausta reilu 30 %. Tässä kysymyksenasettelumme olisi voinut olla selkeämpi, mutta halusimme antaa opiskelijoille mahdollisuuden valita vaikka useammankin vaihtoehdon, jotta ei tarvitsisi tukeutua yhteen ja ainoaan ”totuuteen”. Kuitenkin vastaukset tuntuvat edelleen tukevan ns. perinteistä luokkaopetusta ja yksilöohjausta toivotaan.


Mitä tulee kurssin yleiseen ohjeistukseen ja oppimisalustaan, voimme olla kohtuullisen tyytyväisiä, sillä 53% vastaajista piti kurssin yleistä ohjeistusta selkeänä ja 41% kohtuullisena, puutteellisena vain 1 vastaaja 181:n aineistosta. Kun kysyimme, löytävätkö opiskelijat oppimisalustalta  helposti kurssin palautuspäivät ja aikataulut, oli tulos vielä parempi, eli 75% vastasi kyllä, 20% joskus. Tämä korreloi hyvin seuraavaan kysymykseemme, onko opiskelija tutustunut kurssin yleiskuvaukseen ja kurssivaatimuksiin, sillä ”Mikä se on?”-vastausvaihtoehdon oli valinnut ehkä juuri tuo samainen 5% opiskelijoista jotka eivät olleet löytäneet palautuspäiviä tai aikatauluja. Yli 80% ilmoitti tutustuneensa näihin, mutta huolestuttavaa oli, että 14% vastaajista ilmoitti, että ei ollut tutustunut kumpaankaan. Tämä luo haasteita verkko-opetukseen: miten teemme alustat niin kiinnostaviksi, että opiskelijat hahmottavat kokonaisuuden ja inspiroituvat ottamaan selvää myös yleiskuvauksesta ja kurssivaatimuksista.



Suurin osa, 60 %, kyselyyn vastanneista opiskelijoista kertoo löytävänsä kurssin tehtävät ja materiaalin kurssin verkkoympäristöstä useimmiten. Reilu kolmannes löytää materiaalin aina ja vain pieni osa löytää materiaalin ja ohjeistukset vain harvoin tai saatuaan apua. Vastausten perusteella voimme päätellä, että olemme onnistuneet luomaan jokseenkin selkeitä kurssiympäristöjä.



Kysyimme opiskelijoilta avoimissa kysymyksissä, millaista palautetta he ovat saaneet.  Palaute on ollut hyvää ja selkeää ja se on saatu kirjallisena esim. sähköpostin välityksellä tai suullisena tunnilla tai esim. videolla.  Palaute on annettu yksilöllistä ja ryhmäpalautteena. Osa koki saaneensa myös sekavaa, epäselvää ja puutteellista palautetta ja osa koki tehtävänannot huonoiksi.
Palautteen sisältönä ovat olleet tuntiaktiviteetit, tehdyt tehtävät, ehdotuksia puhumisen ja viestinnän parantamiseen, vinkkejä tuntien ulkopuoliseen opiskeluun sekä palautetta onnistumisista ja kehittämiskohteista.
Opiskelijat toivovat ohjausta siihen, mitä työkaluja käyttää, miten opiskella sanastoa sekä korjauksia kirjoituksin, kielioppiin ja ääntämiseen. He toivovat kannustavaa, motivoivaa, yksilöllistä, ystävällistä ohjausta pääosin suomeksi, jotta ymmärtäisi kaiken, ja palautetta onnistumisista ja kehittymiskohteista. Ohjauksen tulisi olla myös oman kielitaidon tason huomioivaa palautetta. Tehtävien ohjeistuksen tulisi olla johdonmukaista ja täsmällistä. Osa toivoo korjauksia kirjoituksiin ja kieliopin korjausta, ja myös aikaa keskusteluille kasvotusten.
Huomioitavaa on myös se, että kaikki eivät toivo ohjausta tai eivät koe tarvitsevansa sitä. Osa on hyvin tyytyväinen saamaansa ohjaukseen ja palautteeseen. Tuntuu siltä, että heikomman kielitaidon omaavat tarvitsevat enemmän ohjausta tukemaan opintoja; kommentteja, kannustusta ja henkilökohtaista ohjausta.
90 % vastaajista käytää opinnoissaan verkkosanakirjoja, 68% sanastotyökaluja, 50 % esitysgrafiikkaa ja 30 % erilaisia kielenoppimissovelluksia. Muita käytettyjä kanavia olivat videotyökalut, virtuaaliset keskustelut ja jäytt
Noin kolmannes vastaajista kertoi tarvitsevansa lisäoppia kielenoppimissivustojen ja videotyökalujen käytössä. Neljännes vastanneista toivoi oppivansa lisää virtuaalisten keskustelujen käymisestä (esim. Skype, Zoom, Adobe Connect) ja yksi kuudesta esitysgrafiikan käytöstä.

Lopuksi pohdimme tuloksia kootessamme, miten opiskelija tulkitsee sanan ohjaus ja palaute, emmekä saaneet selvyyttä siihen, millaiset opiskelijat kaipaavat minkäkinlaista ohjausta. GoogleDocs on kyselytyökaluna teknisesti helppo, mutta kysymyksenasettelun tulisi olla tarkka.
Mielenkiintoista mielestämme on se, että suurin osa opiskelijoista haluaa yksilöllistä kirjallista palautetta suomeksi ja tehtävänannot suomeksi. Voinemme kysyä ovatko opiskelijat oikeasti tasolla B1?

Teija Lehto, Laurea-ammattikorkeakoulu
Liisa Wallenius, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Taija Votkin, Aalto-yliopisto

3 kommenttia:

  1. Saitte todella suuren määrän vastauksia, paljon hyödyllistä tietoa sekä hyvää palautetta kurssikokonaisuuksista! Mielenkiintoista, että vastaukset tietyllä tavalla hyvin perinteisiä.

    VastaaPoista
  2. Mukavan informatiivinen! Mielenkiintoista, että kaksikieliset toimintamallit ovat näin tärkeitä opiskelijoille. Onkohan ainoastaan mukavuus-/helppousaspektin takia vai liittyykö ymmärtämiseen?

    VastaaPoista
  3. Upea määrä vastauksia! Ja muutenkin paljon informaatiota. Opettajat saavat olla tyytyväisiä, kun 85% opiskelijoista ilmoittaa tehtävänannot vähintäänkin kohtuullisiksi! Nostitte esiin tärkeän asian: miten saada verkko-opetuksen sisällöt/alustat niin selkeiksi, että opiskelijat hahmottavat kokonaisuuden.

    VastaaPoista