Jos metsään haluat mennä nyt – tarina monimuoto-opetuskokeilusta
DigiJouJoun ensimmäisen syksyn aikana hankkeen opettajia kehotettiin
kokeilemaan jotakin itselle uutta verkko-opetusmuotoa ja siten alkamaan
laajentaa digitaalista osaamistaan. Kehotuksesta innostuneena päätin muokata
yhtä vanhaa kurssiani – suomen kielen valmennuskurssia (2 op, taso A2–B1) –
aiempaa paremmin opiskelijoiden henkilökohtaiset tavoitteet ja tarpeet
huomioivaksi, runsaasti verkkomateriaalia sisältäväksi ja aktiiviset etäjaksot
mahdollistavaksi kurssiksi. Kurssi on tarkoitettu niille ruotsinkielisille
opiskelijoille, jotka tarvitsevat tukea ennen tutkintoon kuuluvaa suomen kielen
opintojaksoa. Syksyllä 2017 sille osallistui 14 lähtötasoltaan ja tarpeiltaan hyvin erilaista
opiskelijaa.
Ideanani oli kehittää työpajatyyppinen
kurssi, jonka kuluessa kukin tekisi omien tavoitteidensa pohjalta valitsemiaan
tehtäviä itsenäisesti omaan tahtiinsa ja osittain tavoitteiden mukaisissa
pienryhmissä. Jokainen opiskelija valitsi siis kaksi keskeisintä tavoitealuetta
(kielioppi, kirjoittaminen, lukeminen ja sanasto, puhuminen ja keskustelu),
jota halusi kurssin aikana kehittää ja johon olin laatinut tehtäväpaketit. Kurssin
kulusta ja tehtävien suorittamisesta raportoitiin lokikirjaan ja suoraan
opettajalle läpi kurssin. Tehtävien määrä oli opiskelijan vapaasti
valittavissa, kunhan lokikirjaan kertyisi opiskelutunteja. Ohessa on esimerkki
yhdestä tavoitealueesta ja sen tehtävästä:
Aivan kylmiltäni en työhön ryhtynyt: olin jo
aiemmin kehittänyt joitain verkko- ja monimuotokursseja. Lisäksi perehdyin syksyn
aikana yhä syvemmin muun muassa yksilöllisen oppimisen opetusmalliin ja
tutustuin erilaisten digisovellusten mahdollisuuksiin opetuskäytössä. Oikealla
tiellä siis oltiin mutta metsään päädyttiin. Miten ihmeessä?
…sä takuulla yllätyt
Olin tehnyt tietoisen päätökseen siitä, että
opiskelijat itse määrittävät omat tavoitteensa enkä opettajana tee sitä heidän
puolestaan. Ensimmäisellä kerralla ryhmissä ja itsenäisesti tehtyyn itsearviointiin
olisi kuitenkin pitänyt käyttää enemmän aikaa ja sitä olisi pitänyt ohjata
tarkemmin, jotta opiskelijat olisivat osanneet asettaa konkreettisempia
tavoitteita ja sen myötä työskennellä niiden saavuttamiseksi. Samaten varasin
liian vähän aikaa ryhmäyttämiseen ja siihen, että tavoiteryhmät olisivat
henkilökohtaisten tavoitteidensa lisäksi voineet laatia yhteisiä ryhmäkohtaisia
tavoitteita ja hioutua yhteen myös siten.
Lisäksi olin ajatellut, että lähitapaamisissa
toimittaisiin osittain omissa tavoiteryhmissä, osittain itsenäisesti ja
osittain sekaryhmissäkin: esimerkiksi niin, että keskusteluryhmä olisi tehnyt
tehtäväpaketissa olleita keskusteluharjoituksia, kielioppiryhmä olisi käynyt
yhdessä ja opettajan kanssa läpi itse hankaliksi kokemiaan kohtia, kirjoitusryhmäläiset
olisivat saaneet vertais- ja opettajapalautetta teksteistään ja sanasto- ja
lukuryhmä olisi työstänyt vaikkapa tietovisoja Kahootiin. Jouduin kuitenkin
yllättymään ryhmätyöskentelypalapelin vaikeustasosta: Jokainen opiskelija
kuului kahteen eri tavoiteryhmään. Sama opiskelija ei siis tietenkään voinut
samanaikaisesti työskennellä kahdessa eri ryhmässä eivätkä samat opiskelijat myöskään
kuuluneet kahteen samaan ryhmään. Melkoinen metsäretki siis!
…näät sammalet myllätyt
Lähes
jokaisella tapaamiskerralla pidin pienen ohjaus- ja palautetuokion kunkin
opiskelijan kanssa erikseen, jotta pääsin paitsi seuraamaan hänen edistymistään
ja tehtävien sujumista myös saamaan palautetta kurssin kulusta ja auttamaan eri
sovellusten käytössä. Huomasin hyvin nopeasti, että opiskelijat valitsivat
laajahkosta tehtäväpaketista pääasiassa perinteisiä tehtäviä ja vain muutama
kiinnostui esimerkiksi tietovisan tai sanastojen laatimisesta Kahootia tai
Quizletiä hyödyntäen. Yksikään ryhmä ei myöskään ryhtynyt tuottamaan tekstiä
yhdessä wikiin saati koostamaan muistiinpanoja mindmap-työkalu Cogglen avulla.
Palautteissaan opiskelijat toivoivatkin enemmän täysin itsenäisiä tehtäviä ja
vähemmän esimerkiksi ryhmässä kanssa yhdessä tuotettavia tekstejä. Lisäksi monessa
palautteessa toivottiin vähemmän vapautta ja enemmän rajoja.
On päivä teddykarhujen villin retken
Mitä sitten opin metsäretkestäni? Laatiessani
kurssitehtäviä halusin sisällyttää niihin mahdollisimman paljon digitaalisia elementtejä
ja eri sovellusten käyttöä. Halusin myös – ehkä jääräpäisestikin –
sisällyttää tehtäviin paljon vuorovaikutteisuutta, jotta opiskelija ei olisi
puurtanut yksin vaan ryhmänsä kanssa. Koska kyse kuitenkin oli
monimuotokurssista, jossa lähitapaamisia oli useita, verkossa tapahtuvan
interaktion olisi voinut jättää vähemmälle.
Digitaalisten elementtien sisällyttämisen
osaksi kurssia pitää siis olla tarkoin mietittyä, perusteltua ja pedagoginen
valinta. Ne eivät saa olla itseisarvo, mikä yleisesti tiedetään mutta minkä
kunnolla huomaa vasta virheen jo tapahduttua. Verkko-opiskelussa ja
monimuotokurssien rakentamisessa tai niillä opettamisessa ei ole nimittäin kysymys
erillisestä ”digipedagogiikasta” vaan puhtaasti pedagogiikasta: digitaalisuus ainoastaan
luo lisää mahdollisuuksia itsenäiseen ja itse valittuun aikaan työskentelyyn
sekä erilaisten sovellusten tavallista monipuolisempaan hyödyntämiseen.
Teddykarhujen huviretki 2.0 näyttääkin hiukan
erilaiselta kuin edeltäjänsä: Aion jatkossakin pitää edelleen kiinni
eriyttämisestä ja omien tavoitteiden määrittämisestä, mutta ohjaan prosessia
tarkemmin ja varaan oikeuden ohjata myös toisaalle. Vastaisuudessa eri ryhmät
työskentelevät lähitapaamisissa eri aikaan, jotta kukin tavoiteryhmä nivoutuu
paremmin yhteen alusta alkaen ja voi aiempaa määrätietoisemmin työskennellä
myös yhteisten tavoitteidensa saavuttamiseksi. Itsenäisiä tehtäviä on
etäkertoja varten oltava enemmän, mutta pääosa vuorovaikutteisuutta vaativista
tehtävistä tehdään lähitapaamisissa. Ihminen on – aivan kuten teddykarhukin –
laumaeläin.
Hanna Vänskä
yliopisto-opettaja
suomi
toisena kotimaisena kielenä
Helsingin yliopiston Kielikeskus
