perjantai 26. lokakuuta 2018

Tonttu geepeeässäistää Maamme kirjan

”Ainoastaan paras on hyvä kyllä nuorisolle, ja siksi annan minä parasta mitä voin oppilaitoksille ja meidän maallemme. Mutta paras, jota voin, on niin kaukana parhaasta toivottavasta, että pidän tätä kirjaa alustana, jolle jälkeentulevaiset rakentakoot jotakin parempata, pitäen sen mitä siinä kelpaa, ja jättäen jäännöksen unhotuksiin.” (Maamme kirja 1875.)

Topelius suhtautuu Maamme kirjan esipuheessa työhönsä nöyrän vaatimattomasti. Jo ensi sivuilla hänen katseensa kääntyy tuleviin kuvauksiin Suomesta.

Topeliuksen saappaat ovat suuret täytettäviksi, mutta mestarin luvalla sopii yrittää. Meidän jälkeentulleiden oppimisalustat ovat kuitenkin aivan erilaisia kuin 1800-luvun lopulla, vaikkei paremmasta välttämättä ole tietoa – parhaasta puhumattakaan. Optiman ja Moodlen rajat tulevat ennen pitkää vastaan.
DigiJouJou-projektissa työstämme suomenoppijalle kielen, kulttuurin ja yhteiskunnan tehtäviä ja annamme tälle tilaisuuden sukeltaa Suomeen. Alustamme on karttapohjainen mobiilipeli.

Kohti pohjoista nappaa pelaajan seikkailuun Turun linnan vanhan tontun mukana. Pelin sankari joutuu kokoamaan tonttukollegojaan eri puolilta Suomea yhteen voidakseen auttaa joulupukkia, jonka omat tontut ovat hädässä. Matkalla tutustutaan luontoon ja ympäristöön, yrityksiin ja työelämään, historiaan ja yhteiskuntaan, kulttuuriin ja liikuntaan sekä tietenkin kieleen. Pelaaja voi valita kuljettavakseen yhden tai useamman polun tai koluta ne kaikki.
Oletamme, että peli motivoi oppijaa itsenäiseen opiskeluun, houkuttelee erilaisia oppijoita löytämään itselleen sopivan polun, rikkoo oppitunti- ja kurssirakenteen ja tukee pelaajan kielellistä ja kulttuurista kompetenssia. Parhaimmillaan oppija rohkaistuu ulos altistumaan aidoille tilanteille, sillä osa tehtävistä aktivoituu vain, jos pelaaja on älylaitteensa gps:n kanssa oikeassa paikassa.

Meidän korkeakouluissa opettavien olisi oivallista ainakin koettaa tarjota milleniaaleille parasta. Nykytrendeihin kuuluvat digitaalisuus, joustavuus, pelillisyys, mobiiliratkaisut sekä oppimisen riippumattomuus ajasta ja paikasta, kunnes ne jäävät unhotuksiin löydettyämme taas jotakin parempata.
Kun seuraavan kerran tapaat Pokemon-pelaajan näköisen nuoren säntäämässä kadun poikki, ensivaikutelma saattaa pettää. Pikachua tavoittelevan pikku palkkionmetsästäjän sijasta tämä voikin olla topeliaanis-milleniaalinen suomenoppija matkalla kohti pohjoista auttamaan tonttuja.

- Peliriippuvaiset Jaana, Marjaana ja Tapio


1 kommentti:

  1. Hi everyone I'm Mrs. ALEKSI TAISIYA, My husband divorced me 2 years ago to live with another woman and i have tried have him back but i could not, so i try to do many things to get him back and he refuse to come back. One faithful Friday morning, I visit a forum for tips on how to get your Ex back and there i saw a lady testifying on how Dr.AKHERE helped her to get her husband back after he was tie down with a spell by another woman. Although I never believed in spiritual work I reluctantly tried him because I was desperate and i contact him and explain my problems to him, to my greatest surprise Dr.AKHERE helped me to bring back my husband after 5days and now my relationship is more perfect just as he promised. Getting your ex back permanently does not only bring back someone you love but it will also reunite your lovers feelings. My husband now treats me like a Queen and always says he loves me all the time. If you are passing through difficulties in your relationship, Doctor AKHERE can help solve marital problems, restore broken relationships and some other things. I can assure he's highly potent and reliable. Email him for urgent help [AKHERETEMPLE@gmail.com ] or +2349057261346 .

    VastaaPoista