keskiviikko 21. maaliskuuta 2018


Kysely videotehtävien ohjauksesta
 
Pienryhmämme on kevään aikana pilotoinut ruotsin kielen kursseilla tehtäviä, joissa opiskelijat tuottavat itse oppimateriaalia. Yksi tehtävätyyppi on ollut erilaisten videoiden tuottaminen. Laadimme kurssien loppupuolella videoiden tekemiseen ja eritoten niiden ohjaukseen liittyvän kyselyn, ja alla käsittelemme kootusti kyselyn tuloksia. Kysely toteutettiin SurveyMonkey-kyselytyökalulla, joka on perusominaisuuksiltaan yksinkertainen ja ilmainen käyttää.

Kysely lähetettiin kolmen korkeakoulun (Hämeen ammattikorkeakoulu, Itä-Suomen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu) opiskelijoille (yhteensä 5 ryhmää). Kyselyyn vastasi yhteensä 28 opiskelijaa.
 

1) Mitä sovellusta käytit videon / videoiden tekemiseen?
Suurin osa vastaajista (21/28) ilmoitti käyttäneensä videoiden tekemiseen puhelimen kameraa/videosovellusta. Yksittäisten vastausten perusteella oli käytetty myös YouTubea, Vegas Prota ja Adobe Premiere -sovellusta. Muutamat vastaajista eivät muistaneet tai eivät tienneet käyttämäänsä videosovellusta.

2) Kaipasitko teknistä tukea/ohjausta?

Suurin osa vastaajista (71,43%) ei kaivannut teknistä tukea tai ohjausta videoiden tekemiseen. Avovastauksissa tuotiin esille mm. ohjaustarvetta videoiden muokkaamiseen ja Moodleen lataamiseen liittyen:

Varsinkin videon muokkaamiseen kaipaisin ohjausta.

Pärjäsin tämän kanssa oikein hyvin, mutta lataus moodleen tuotti haasteita.

Minulla ei ikinä  ole ollut koulussa mitään teknistä opetusta niin todellakin kaipaisin, mutta nuoremmat tuntuvat osaavan hyvin kaikki sovellukset

3) Tarvitsitko ohjausta kielellisissä asioissa?

Kyselyn vastaajissa oli likipitäen yhtä paljon niitä, jotka kaipasivat ohjausta kielellisissä asioissa (46,43%) kuin niitä, jotka eivät ohjausta tarvinneet (53,57%). Kysymykseen liittyneissä kommenteissa opiskelijat mainitsivat mm. heikon ruotsin kielen taitonsa ja Google kääntäjän apuneuvona, ja yhdellä opiskelijalla oli toiveena saada ”pientä vinkkiä oikeista sanamuodoista”.

Koostimme haastattelun itse ja pyrimme tuottamaan sujuvia lauseita itse , eikä niin, että ne jonkun puolesta olis tarkastettu oikein oleviksi.

4) Tarvitsitko ohjausta videon / videoiden sisältöön liittyvissä asioissa?

Kyselyn vastausten perusteella opiskelijat kokevat videoiden sisältöön liittyvän ohjeistuksen melko riittävänä: ohjausta videon sisältöön liittyen kaipasi noin viidennes vastaajista (21,43%).

5) Saitko riittävästi ohjausta? Jos et, missä asiassa et saanut ohjausta tarpeeksi?

Vastaajista 21 (75,00%) koki saaneensa riittävästi ohjausta videoiden tekemiseen. Avovastauksissa nousi esille aiemmin mainittu videoiden editoimiseen liittyvä ohjauksen tarve.

6) Millaista ohjausta tarvitsisit eniten?

Kyselyn viimeinen kysymys liittyi siihen, millaista ohjausta opiskelijat kokivat tarvinneensa eniten (ks. Kuvio 1). Miltei puolet vastaajista (46,43%) koki tarvinneensa kielellisiin asioihin liittyvää ohjausta, ja vastaajista kymmenen (35,71%) oli kaivannut teknisiin asioihin liittyvää ohjausta. Selkeästi vähiten ohjausta kaivattiin videoiden sisällöllisiin asioihin (17,86%).

 
Tekniset asiat olisivat kaikista tärkeimmät. Niin ei tarvitsisi suorittaa videon kuvausta yhdellä "otolla".

 
Ylipäätään video-ohjelmien käyttöä tulisi harjoitella enemmän, jotta vaativampia/parempia videonkäsittelyohjelmia osaisi käyttää.

 
 

 

 
Kyselyn tulosten perusteella näyttää siltä, että suurin osa opiskelijoista on saanut riittävästi
ohjausta videotehtäviin, mutta opiskelijat toivovat ohjausta niin kielellisissä kuin teknisissäkin asioissa. Kyselyssä ei kartoitettu, ovatko opiskelijat muissa opinnoissaan tehneet videotehtäviä, mutta kommenteista voi päätellä, että videotehtävien tekeminen on ainakin osalle uutta.
Erityisesti videoiden editointiin kaivattiin vinkkejä. Tässä voisikin olla myös meille opettajille yksi oman osaamisen kehittämisen kohde. Emme ole editoinnin ammattilaisia, mutta yhden tai kahden editointiohjelman perustoimintoihin tutustumisella voisimme auttaa opiskelijoita eteenpäin.

 
Katja Korhonen     Itä-Suomen yliopisto
Anna Tunkkari       Hämeen ammattikorkeakoulu
Maija Salmi            Tampereen ammattikorkeakoulu

 

 


 

 


 


 
 
 

 

5 kommenttia:

  1. Muutamalla kysymyksellä saitte koottua paljon oleellista tietoa jatkoa varten. Mukava lukea, että opiskelijat eivät kokeneet mitään suuria teknisiä ongelmia.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Opiskelijoiden itse tuottama opetusmateriaali on mielenkiintoinen konsepti, ja videoiden tuottaminen on yhä yleisempää. Olisi mielenkiintoista tietää, millaisia tehtävänantoja opiskelijat saivat videotehtävien tekemiseen ja miten niitä tulisi mielestänne kehittää.

    VastaaPoista
  4. Tehtävänantoina oli esim. mainosvideo omasta korkeakoulusta, kertoa itsestään, esitellä omaa osaamistaan. Opiskelijoille annettiin vapaat kädet toteutuksen ja sisällön suhteen.

    VastaaPoista
  5. Minäkin teetin videotehtävän ryhmälläni ja törmäsin editointiongelmaan. Ensinäkään (ainakaan meidän) oppilaitoksen koneille ei saa ladata mitään editointiohjelmaa. Toki varmasti ammattitason ohjelmia on käytössä joissan luokissa, mutta ne eivät sovellu vasta-alkajille. Ja vaikka jonkin ohjelman saisikin ladattua, yleensä ilmaisversioissa on kissan kokoinen vesileima, joka pilaa videon. Microsoft-kaupasta löytyi lopulta sellainen ohjelma, jolla pystyi jotenkuten editoimaan. Yksinkertaisia ja ilmaista ohjelmaa kyllä kaivattaisiin!

    VastaaPoista